Wednesday, January 18, 2006

Vastakkainasettelusta...

Niinistön slogani "vastakkainasettelun aika on ohi" tuntuu kaivertavan vasemman pelikentän tuntoja. Esimerkiksi Mike Pohjola Vahtikoira.netin vieraskynässä mollaa Niinistöä karlroveilusta.

Vaikka musta-valkoisella kaksinapaisella asteikolla katsottuna Halonen onkin leiriltään hyvinvointia puolustava sosiaalidemokraatti ja Niinistö riistokapitalisti, niin tästä koko asettelusta paistaa itselleni läpi sekä ymmärtämättömyys että ainakin osittainen tarkoitushakuisuus.

Koko suomalainen oikeisto on niin voimakkaasti hyvinvointivaltion kasvattamaa, että heistä ei saisi riistoporvareita oikein tekemälläkään. No, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Riistoporvarin näkökulmasta Suomen oikeisto on aika selvää vasemmistoa. Mikä on hyvä juttu. Mielestäni suomalainen "porvaristo"näkökulma on hyvä yhdistelmä heikoista välittämistä ja hyvinvointipalveluita sekä toisaalta kannustavuus- sekä tehokkuuspyrkimyksiä.

Vasemmistolla oli läpi 1900-luvun erittäin tärkeä rooli suomalaisten hyvinvointipalveluiden vaatimisessa ja läpiajamisessa. Siis suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa. Lähitulevaisuuden haasteet ovat kuitenkin selvästi enemmän suomalaisen osaamisen pärjäämisessä maapalloistumisen pyörteissä mikä on ollut selvä teema Niinistön kampajassa alusta asti. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei kukaan ole aikuisten oikeesti ajamassa alas.

Ilman töitä ei ole hyvinvointia. Se on vakava haaste Suomelle ja asia johon Halonen ei ole hirveästi kontribuoinut. Operattivinen päätöksenteko ja toiminta kuuluu toki hallitukselle, mutta presidentti on tässä silti tärkeä palikka palapelissä.

Mitä presidentin vaalikausiin noin ylipäänsä tulee, niin 12 vuotta on aivan tavattoman pitkä aika nykymaailmassa. Jos kauden on pakko olla 6 vuotta, niin sitten jatkokaudelle ei pitäisi mennä kuin erityisen hyvillä syin. Vanhat presidentit voivat tehdä arvokasta työtä, osallistua arvokeskusteluihin ja muihin tärkeisiin tehtäviin myös virkakauden jälkeen kuten Ahtisaaresta olemme huomanneet.

No comments: