Sinivihreästä aateesta ja tarpeesta uudistua

Alex Stubb heitti blogissaan ilmaan ajatusta Kokoomuksen ja Keskustan yhdistämiseksi.

En voinut olla kommentoimatta, että jostain syystä koen tällaiset puolueiden yhdistämisajatukset melkein yhtä 1900-luvulle jämähtäneiksi kuin ay-liikkeen kyvyttömyyden nähdä tulevaisuuden haasteita ja 2000-luvulle sopivia ratkaisumalleja.

Jos meillä olisi käytössä, ihan vaan Suomen tasolla, joku d'Hontia - johon Alex tovi sitten viittasi - kehittyneenmpi vaalitapa, vaikka STV (http://fi.wikipedia.org/wiki/Stv), niin tällaiseen(kaan) kikkailuun ei olisi tarvetta. Puolueiden merkitys vähentyisi ainakin jossain määrin, koska mielipiteet kuhunkin asiaan määrittäisi yhteistyöryhmät, eikä enää yksin Puolue. Se olisi tietysti puolueille organisaatioina hankalaa. Muutos avaisi kuitenkin poliitikoille aivan eri luokan mahdollisuudet ryhmärajat ylittävään yhteistyöhön.

Kaikki tämä sen lisäksi, että äänestäjä saisi vihdoin oikeuden määrätä kenelle hänen äänensä menee - ja kenelle ei. (STV tai vastaava vaalijärjestelmä kun mahdollistaisi eri puolueista olevien ehdokkaiden äänestämisen lisäksi myös kaikkien vaalipiirien yhdistämisen unohtamatta suhteellisuutta. STV siis ratkaisisi myös ikuisen kinaamisen ja kissanhiirileikin vaalipiirien jaosta.)

Lisäys Stubbin blogin kommenttiin eli kirjoituksen pointti:

Se, että äänestäjät voisivat äänestää sopiviksi katsomiaan ehdokkaita - kokoomuksesta, keskustasta tai mistä tahansa puolueesta - yhdessä ryhmät rajat ylittävän yhteistyön valtavan helpottumisen kanssa poistaisi melkolailla tarpeen miettiä puolueidein yhdistämistä organisaatioina.

Asia kristallisoitui itselleni luettuani taannoin Sari Baldaufin kommentin politiikasta "... puoluepolitiikka on aikansa elänyttä kuten monet muutkin järjestörakenteet.
Yrityksistä ovat välikerrokset jo pitkälti hävinneet. Julkisella sektorilla täytyy tapahtua sama." (Talouselämässä 6.10.06)

Niinpä. Vaan kuka ajattelisi asioita oikeasti uusiksi?